Ajanvaraus »

Korvaako KELA?

Olemme tehneet KELA:n (Helsinki ja Turku) kanssa suorakorvaussopimuksen. Se tarkoittaa, että saat halutessasi KELA:n korvauksen nyt suoraan vähennettynä hoitosarjan hinnasta ja me haemme korvauksen KELA:sta puolestasi. Suorakorvauksen maksamiseen tarvitaan Lääkäriltä FYSIOTERAPIALÄHETE ja voimassa oleva KELA-kortti.

Suomen Kiropraktikkokeskuksen toimipisteet Helsingissä, Turussa ja Vaasassa on rekisteröity fysikaalisiksi hoitolaitoksiksi ja näin ollen lääkärin fystioterapialähetteellä suoritetusta hoidosta saa meillä KELA:n korvauksen. Kiropraktista hoitoa annetaan muiden hoitojen yhteydessä, jolloin hoito on yleensä myös tehokkaampaa ja tulokset nopeampia.

Kiropraktiikan vaikuttavuutta tutkitaan eri maiden yliopistoissa nyt enemmän kuin koskaan. Tutkimusten myötä sen merkitys julkisessa terveydenhuollossa on kasvanut ympäri maailman. Kiropraktiikan kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen merkitys on suuri, sillä selkäkivut ovat tavattoman yleisiä ja ne aiheuttavat paljon työkyvyttömyyttä 6). Selkäkivut ja -sairaudet ovat yksi suurimmista sairauspoissaolojen ja sairaseläkkeelle jäämisten syistä.

Nykyään tiedetään, että vain 25 % selkäkivuista katoaa vuoden kuluessa ilman hoitoa 7).

Liian usein potilaat odottavat pitkään oireiden helpottumista, mikä saattaa johtaa vaivan kroonistumiseen ja hoidon vaikeutumiseen. Sairaspoissaolojen vähentämiseksi ja kustannusten säästämiseksi on perusteltua jouduttaa paranemista.

6) Manga, P., Angus, D. ym.: The Effectiveness and Cost-Effectiveness of Chiropractic Management of Low-Back Pain (Pran Magna and associates University of Ottawa, Canada, 1993)
7) Croft, P. ym.: Outcome of Low-Back Pain in General Practice: A Prospective Study (British Medical Journal 316: 1356–59, 1998)