Ajanvaraus »

Eroon lääkkeistä

Olen 60-vuotias naishenkilö, joka on puolet elämästään sairastanut...

Olen 60-vuotias naishenkilö, joka on puolet elämästään sairastanut erilaisia kovia niska-, hartiaseudun, ristiselän, lonkkien ja iskiastyyppisiä kipuja. Vuosien kuluessa olen ollut moninaisia kertoja työterveyshuollon kautta erityyppisissä hoidoissa ja kuntoutuksessa.

Alkuaikoina sain monia kertoja kortisonipistoksia varsinkin lonkkiin ja olkapäihin. Lisäksi olin ultraääni- ja sähköhoidoissa, hieronnoissa, ohjatussa kuntosalivoimistelussa. Iskiasvaivan ollessa pahimmillaan pääsin Marian sairaalaan venytykseen, joka auttoikin sillä kertaa niin, että jalat alkoivat taas toimia.

Hyvän kuntouksen (ja valtavan särky- ja kipulääkesyönnin) avulla pääsin aina vähän eteenpäin, ja jaksoin olla työelämässä niinkin kauan, että vasta muutama vuosi sitten jouduin eläkkeelle. Kipujen vuoksi en ollut nukkunut paria tuntia kauempaan kerrallaan edes nukahtamislääkkeiden avulla pariinkymmeneen vuoteen. Monet hoidot olivat kyllä hyviä, mutta apu niistä oli lyhytaikainen. Kivut palasivat varsin nopeasti.

Eläkkeelle jouduttuani jäin vähän kuin tyhjän päälle. Kaikki kunnia terveyskeskuksille, mutta apu sieltä oli lähinnä luokkaa lisää särkylääkettä. Eräänä sunnuntaina huomasin, ettei pää käänny toiseen suuntaan. Portaita noustessani jaloista loppui voima ja ne tuntuivat ikään kuin halvaantuvan. Silloin säikähdin ja päätin tehdä jotain.

Eräs tuttavani oli saanut avun kiropraktikolta selkäkipuihinsa. Etsin keltaisilta sivuilta mahdollisimman luotettavan tuntuisen paikan ja soitin sinne - paikka oli Suomen Kiropraktikkokeskus Oy. Olin kyllä aika epäröivä, "niksautuksista" on kuitenkin kaikenlaisia mielikuvia. Perusteellinen alkututkimus, haastattelu ja selvitys siitä, mistä hoidossa on kyse, saivat minut kuitenkin vakuuttumaan asiasta.

Ensimmäinen kerta oli kyllä aika mieleenpainuva. Paitsi, että jännitin kovasti ja olin ihan konkreettisesti pelosta jäykkänä, niin kyllä se oli aika kivulias toimenpide. Vaikka kiropratikko teki kaiken työn, minä oli hiestä läpimärkä ja taisin valitellakin aikalailla. Jälkeenpäin oli kuitenkin hyvä ja lämmin olla; tosin illalla piti ottaa kylmägeelipussit käyttöön.

Kuitenkin käsittely oli aluksi sen verran kivuliasta, että ehkä olisin jättänyt jutun kesken, ellei kiropraktikko olisi rohkaissut ja motivoinut eteenpäin. Nyt jälkeenpäin ymmärrän sen miten tärkeää oli varata ja maksaa koko sarja heti alkuun, koska nyt vasta vähän yli kymmenen kerran jälkeen alan huomata todellisia tuloksia.

Koko kävelytyylini on muuttunut. Aikaisemmin jouduin vetämään toista jalkaa perässä, nyt kävelen reippaasti, niin että muutkin ovat sen huomanneet. Toiseksi huomasin autoa peruuttaessani, että pää kääntyykin ihan hyvin molempiin suuntiin.

Se mikä on suurta juhlaa on, että olen nukkunut jopa seitsemän tunnin yöunia. Ristiselkäkivut ovat sen verran hellittäneet, etten herää joka kerran kylkeä kääntäessäni. Ihmeelliseksi asian tekee se, etten yli kuukauteen ole syönyt ainuttakaan särkylääkettä.

Hyvä on myös se, että kiropraktikko aina kyselee olenko liikkunut ja venytellyt kotona - tulee niitäkin väkisin tehtyä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväisempi kuin alunperin osasin odottaa. Elämänlaatu on huomattavasti parantunut. Ehkä tästä vielä parin vuoden tauon jälkeen pääsen taas laskettelemaan...

P.W.

Katso video

Usean vuoden erilaisten tutkimusten, lääkkeiden käytön...